Etusivu Aloita rakentaminen Tuotteet ja palvelut

Jokainen Mammutin hirsitalo alkaa kysymyksestä: mitä juuri sinä haluat?

Hirsikodin rakentaminen on monelle elämän suurimpia projekteja. Siksi haluamme tehdä siitä mahdollisimman sujuvaa ja ennakoitavaa. Mammutilla kaiken pohjana ovat asiakkaan toiveet, elämäntyyli, tilatarpeet ja budjetti.

Ennen pohjaratkaisujen valintaa kannattaa pysähtyä miettimään, millaista arkea koti palvelee. Tarvitaanko rauhallinen työtila, avara oleskelutila yhdessäoloon vai toimiva kokonaisuus lapsiperheen arkeen? Kun lähtökohdat ovat selkeät, myös suunnittelu etenee sujuvammin.

Liikkeelle voit lähteä valmiista talomallista, omasta luonnoksesta tai arkkitehdin suunnitelmasta. Lähtökohtana voi olla pieni idea tai pitkälle hiottu visio. Me autamme rakentamaan siitä valmiin hirsikodin.

Vahvuutemme on hirsi

Laadukas hirsitalo syntyy huolella valituista materiaaleista ja tarkasti viimeistellyistä yksityiskohdista. Mammutin hirret valmistetaan Ylikiimingissä kotimaisesta kuusesta, jonka ominaisuudet tekevät siitä erinomaisen materiaalin hirsirakentamiseen.

Kuusihirren pinta on vaalea ja tasavärinen, oksakuvio hillitty ja luonnollinen. Kuusi säilyttää vaalean sävynsä pitkään, mikä tekee siitä suositun vaihtoehdon moderniin hirsikotiin.

Valittavanasi on useita nurkka- ja hirsiprofiiliratkaisuja sekä vaihtoehdot perinteisen ja painumattoman hirren välillä. Näin hirsitalo voidaan toteuttaa juuri haluamallasi tavalla.

Mammuttipaketti tekee rakentamisesta sujuvampaa

Hyvin suunniteltu kokonaisuus vähentää yllätyksiä rakentamisen aikana. Kun tarpeet ja reunaehdot tunnistetaan ajoissa, projekti etenee hallitummin alusta loppuun.

Mammutti tarjoaa eri laajuisia materiaalitoimituksia, joista Mammuttipaketti on suosituin ja kattavin. Vuosikymmenien aikana muotoutunut vakioitu tuotepaketti on suunniteltu rakentajalle järkeväksi ja kustannustehokkaaksi kokonaisuudeksi.

Mammuttipaketti sisältää muun muassa:

  • Hirsirungon
  • Kantavat ja täydentävät puurakenteet
  • Ikkunat, ovet ja vuorilaudat
  • Katon katemateriaalit
  • Eristeet ja sisäpuolen runkorakenteet levypinnalla

Mammutin Asennuspalvelu valmistajan takuulla 

Materiaalitoimitukseen voidaan yhdistää myös tehtaan oma asennuspalvelu. Tällöin toteutamme valitsemasi asennusvaiheet puolestasi ja varmistamme, että kokonaisuus etenee suunnitellusti.

Asennuspalvelu sopii erityisesti rakentajalle, joka haluaa säästää aikaa, vähentää omaa organisointia ja varmistaa rungon laadukkaan pystytyksen. Asennuksen laajuus voidaan räätälöidä tarpeesi mukaan. Voit päättää, mitä tehdään valmiiksi ja mitä jätetään sinulle tai urakoitsijallesi. Suosituin vaihtoehto asennuksistamme on Mammuttiasennus.

Mammuttiasennus sisältää muun muassa:

  • Hirsirungon ja kantavien rakenteiden asennuksen
  • Ikkunoiden, ulko-ovien ja katemateriaalien asennuksen
  • Ulkoverhoukset, ulkopuoliset vuorilaudat, räystäänaluslaudat ja nurkkalaudat

Mammuttiasennuksen hyödyt:

  • Ammattitaitoiset asentajat, jotka tuntevat rakenteet läpikotaisin
  • Sujuva, nopea ja turvallinen toteutus
  • Työlle myönnettävä valmistajan takuu
  • Vähemmän omaa koordinointia työmaalla
  • Tarkka aikataulutus sekä tarvittavat välineet ja nostokalusto

Sinun tapasi rakentaa

Rakennatpa hirsitalon itse tai ammattilaisten avulla, Mammutti tarjoaa toteutustavan, joka sopii juuri sinun projektiisi. Saat aina käyttöösi hirsirakentamisen osaamisen, laadukkaan materiaalitoimituksen ja mahdollisuuden valita asennuslaajuuden oman projektisi mukaan.

Aloita oman hirsikotisi suunnittelu Mammutin asiantuntijan kanssa. Autamme löytämään sopivan talomallin, hirsiratkaisun, materiaalitoimituksen ja asennuslaajuuden juuri sinun projektiisi.