Mammuttihirsi rakentaa yhdessä Nuorten Ystävien kanssa uudenlaista kesätyöpolkua nuorille

Hirsitalovalmistaja ja monialajärjestö yhdistävät osaamisensa, jotta yhä useampi nuori saisi positiivisen kesätyökokemuksen ja aitoa oppia työelämästä.

Huoli nuorten kesätyöpaikoista on noussut julkisen keskustelun keskiöön aina Suomen eduskuntaa myöten. Vuonna 2026 kesätyöpaikkoja on 26 % vähemmän kuin edellisenä vuonna (Kesätöiden määrä laskee – katso, missä on eniten töitä kesäksi – Duunitori). Kilpailu kesätyöpaikoista on koventunut ja yhä useampi nuori jää ilman kesätyötä. Useat tahot ovatkin vedonneet yrittäjiin, jotta ne tarjoaisivat entistä enemmän kesätyön mahdollisuuksia nuorille.

Mammuttihirren yrittäjä Ilpo Nylander päätti tarttua haasteeseen ja julkaisi keväällä 2026 sosiaalisessa mediassa päivityksen, jossa hän kertoi halustaan tarjota nuorille merkityksellistä kesätyötä ja positiivisen kokemuksen työelämästä. Nylander kertoi nähneensä liian monta tapausta, missä nuorelle annetaan harja käteen ja sanotaan: ”Siivoa”. Yrittäjän mielestä on väärin ja vastuutonta, että nuoria palkataan kesätöihin ilman perehdytykseen ja ohjaamiseen tarvittavaa resurssia. Pahimmassa tapauksessa nuori saa täysin vääristyneen kuvan työelämästä ja kokemuksen, että hänen työpanoksellaan ei ole todellisuudessa mitään merkitystä. 

”Laadukas kesätyökokemus edellyttää perehdytystä ja ohjaamista. Verraten pienenä toimijana meillä ei ole irrottaa nykyisiä työntekijöitä tähän tehtävään, vaan meidän tulee rekrytoida tähän uusi työntekijä”, Nylander toteaa.

Valtakunnallisesti toimiva oululaislähtöinen monialajärjestö Nuorten Ystävät ry:n Duuniloikka-toiminta huomasi Nylanderin somenoston ja päätti ehdottaa yhteistyötä. Järjestöllä on pitkä kokemus vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien nuorten ja työikäisten työllistämisen palveluista. Nuorten Ystävät ilmaisi halunsa tarjota osaamisensa ja verkostonsa Mammuttihirren käyttöön nuorten kesätyöntekijöiden rekrytoimiseksi ja ohjaamisen tueksi. 

Yrittäjä Nylander piti tärkeänä, että yhteistyöllä idea saataisiin nopeasti käytäntöön, koska kesälomat ovat jo nurkan takana. Mammuttihirrellä vastuullisuus nähdään ennen kaikkea konkreettisina tekoina ja kykynä tarttua toimeen silloin, kun tarve on olemassa.

”Saimme heiltä poikkeuksellisen paljon innostusta, ideoita, lisäarvoa ja kokemusta tähän nopeasti täytäntöön menevän idean toteutukseen”, Nylander kertoo.

Yhteistyö käynnistyi kesätyön ohjaajan rekrytoimisella ja tehtävään sopiva henkilö löytyi Nuorten Ystävien omasta työnhakijaverkostosta. Tulevat kesätyönuoret sen sijaan tullaan rekrytoimaan kesäloman ensimmäisellä viikolla järjestettävän Kesätyökohtaamo-tapahtuman avulla. Työkohtaamo on matalan kynnyksen tapahtuma, missä nuoret pääsevät tapaamaan mahdollista tulevaa työnantajaa suoraan paikan päällä ilman karsivaa hakuprosessia. Mammuttihirren kesätyökohtaamo järjestetään keskiviikkona 27.5. klo 14–18 Mammuttihirren pääkonttorilla Ylikiimingissä.

Mammuttihirren ja Nuorten Ystävien kesän 2026 yhteistyö toimii pilottina, jonka pohjalta vastuullisen kesätyöllistämisen mallia kehitetään edelleen. Tavoitteena on luoda jokakesäinen perinne, joka on kopioitavissa muidenkin yritysten käyttöön. Kesätyöpilotin kuulumisia ja nuorten kokemuksia jaetaan toimijoiden sosiaalisessa mediassa ja verkkosivuilla kesän mittaan.

Mammuttihirsi ja Nuorten Ystävät haluavat kannustaa kaikkia yrityksiä ja työnantajia ryhtymään tuumasta toimeen. Jos halua nuorten työllistämiseen on, mutta resurssit eivät riitä, kannattaa etsiä yhteistyöhön paikallinen kumppani!

Mammuttihirren Kesätyökohtaamo:

 Aika: keskiviikkona 27.5. klo 14–18

Paikka: Mammuttihirsi, Ouluntie 972, Ylikiiminki

Ei ennakkoilmoittautumista.

Lisätietoja Kesätyökohtaamosta:

Liisa Ojala, projektipäällikkö, Duuniloikka-hanke, Nuorten Ystävät ry

p. 050 560 4328, liisa.ojala@nuortenystavat.fi

Taija Hirvonen, hankepalvelupäällikkö, Nuorten Ystävät ry

p. 044 901 7742, taija.hirvonen@nuortenystavat.fi

Ilpo Nylander, yrittäjä, Mammuttihirsi

p. 0400 552 921, ilpo.nylander@mammuttihirsi.fi

Tiedote: Mammuttihirrellä jälleen erinomainen tilinpäätös – kannattavaa kasvua vaikeassa pientalomarkkinassa

Mammuttihirsi kasvoi 28 prosenttia poikkeuksellisen vaikeassa ja kireästi kilpailussa pientalomarkkinassa. Yhtiön liikevaihto nousi 7,52 miljoonaan euroon ja markkinaosuus kasvoi, vaikka hirsipientalojen myynti Suomessa laski.

Mammuttihirren (Mammutti Talotehdas Oy) tilikauden 2025 tilinpäätös on valmistunut. Yhtiö toimi koko vuoden ajan haastavassa markkinaympäristössä, jossa pientalorakentaminen ja kuluttajakysyntä olivat paineessa. Tästä huolimatta Mammuttihirsi säilytti erinomaisen kannattavuustason ja vahvisti asemaansa markkinassa.

Hirsirakenteisten pientalojen myynti kuluttaja-asiakkaille Suomessa väheni kolme prosenttia edellisvuodesta (lähde: Rakennustutkimus RTS Oy, tammikuu 2026). Samanaikaisesti Mammuttihirren liikevaihto kasvoi 28 prosenttia edellisvuodesta. Yhtiön markkinaosuus yksityishenkilöille myydyissä hirsiomakotitaloissa nousi jo yli kymmeneen prosenttiin.

Tilikauden liikevaihto oli 7,52 miljoonaa euroa. Käyttökate nousi 681 000 euroon, mikä vastaa 9,1 prosenttia liikevaihdosta. Liikevoitto oli 549 000 euroa eli 7,3 prosenttia liikevaihdosta. Sijoitetun pääoman tuotto (ROI) oli 33 prosenttia.

– Tulosjulkistus on yrittäjälle aina yksi vuoden kohokohdista. Tässä toimintaympäristössä saavutettu tulos kertoo ennen kaikkea siitä, että olemme tehneet pitkäjänteisesti oikeita asioita ja pystyneet vastaamaan asiakkaiden odotuksiin vaikeasta markkinatilanteesta huolimatta, sanoo Mammuttihirren yrittäjä Ilpo Nylander.

Yhtiön taloudellinen asema on poikkeuksellisen vahva. Omavaraisuusaste nousi 70 prosenttiin ja nettovelkaantumisaste oli -67 prosenttia, eli yhtiö on nettovelaton. Maksuvalmiutta kuvaavat tunnusluvut ovat erinomaisella tasolla: quick ratio oli 3,5 ja current ratio 3,2.

Vahva tase ja hyvä maksuvalmius antavat Mammuttihirrelle vakaan pohjan kehittää toimintaansa myös epävarmassa markkinatilanteessa. Yhtiö kehittää toimintaansa useilla eri hankkeilla, joilla parannetaan kilpailukykyä ja poistetaan kasvun esteitä. Kehitystyö tehdään pääosin omalla henkilöstöllä ja tulorahoituksella.

Tilinpäätöshetken tilauskanta tulevalle vuodelle on hieman suurempi kuin vuotta aiemmin. Myös vuoden 2026 alku on käynnistynyt kaupallisesti vakaasti, vaikka markkinatilanne on edelleen kokonaisuutena haastava.

Mammuttihirren tavoitteena on hallittu ja kannattava kasvu sekä edustajaverkoston laajentaminen strategian mukaisille alueille. Pidemmällä aikavälillä yhtiö tavoittelee merkittävää markkinaosuutta Suomen markkinoilla valituissa tuotesegmenteissä.

Alkuvuodesta 2026 Mammuttihirsi sai Dun & Bradstreet -luottoluokitusyhtiöltä korkeimman mahdollisen AAA-luottoluokituksen jo neljäntenä vuonna peräkkäin. Korkeimpaan luokkaan kuuluu vain noin kolme prosenttia suomalaisista yrityksistä ja vain harvat talotehtaat.

Lisätietoja:

Mammuttihirsi saavutti jälleen arvostetun AAA-luottoluokituksen

Mammuttihirsi on saavuttanut kolmannen kerran peräkkäin korkeimman mahdollisen AAA-luottoluokituksen, mikä kertoo yrityksen erinomaisesta taloudellisesta vakaudesta ja suorituskyvystä, luotettavuudesta sekä pitkäjänteisestä vastuullisesta toiminnasta.  Luokitus myönnetään vain harvoille yrityksille; korkeimpaan luottoluokitus luokkaan kuuluu vain noin 3 % kaikista yrityksistä ja ainoastaan murto-osa talotehtaista.

AAA-luottoluokituksen myöntää Bisnode/Dun & Bradstreet, ja sen saaminen edellyttää yritykseltä vahvoja ja keskimääräistä parempia taloudellisia tunnuslukuja, positiivista maksukäyttäytymistä sekä riittävää toiminnan volyymia. Mammuttihirsi on täyttänyt nämä tiukat kriteerit, mikä osoittaa, että olemme luotettava kumppani asiakkaillemme, yhteistyökumppaneillemme ja sidosryhmillemme.

Tunnustus vahvistaa edelleen sitoutumistamme korkealaatuiseen rakentamiseen ja asiakaslähtöiseen palveluun. Olemme ylpeitä siitä, että voimme olla asiakkaillemme turvallinen ja vakaa toimija, jonka kanssa kodin rakentaminen sujuu luotettavasti ja huolettomasti.

Lämmin kiitos asiakkaillemme, työntekijöillemme ja yhteistyökumppaneillemme luottamuksesta – yhdessä rakennamme tulevaisuuden hirsikoteja vakaalla pohjalla!

Mitä eri luottoluokitukset tarkoittavat?

  • AAA-luokitus – Korkein luottoluokitus, luottoriski minimaalinen
  • AA-luokitus – Hyvä luottokelpoisuus, keskimääräistä pienempi luottoriski
  • A-luokitus – Luottokelpoinen, normaali luottoriski
  • AN-luokitus – Toiminta uutta / tausta ei negatiivinen, normaalia hiukan suurempi luottoriski, pienehköä luotonantoa puolletaan
  • Ei Rating – Tiedot puutteelliset tai ristiriitaiset
  • B-luokitus – Epätyydyttävä, normaalia suurempi luottoriski
  • C-luokitus – Luotonantoa ei puolleta, luottoriski huomattava

    Lähde:  https://www.bisnode.fi

Mammuttihirrellä tehdas siirtyi yövuoroon, ”-äiti pesi pyykit yöllä”

Mammuttihirren ratkaisu siirtyä tehdastoiminnoissa kokonaan pelkästään yövuoroihin on herättänyt paljon kiinnostusta. Ratkaisustamme on uutisoitu kotimaan päämedioiden lisäksi kansainvälisissä medioissa. Myös sosiaalisen median kanavissa on ollut laajaa keskustelua aiheesta. Avaamme tässä tekstissä jopa yllättäen yhteiskunnallisesti merkittäväksi noussutta ratkaisuamme.

Taustalla voimakas muutos energiamarkkinoilla

Yritysten toimintaympäristössä on tapahtunut selkeä muutos. Yhteiskunnassamme on energiakriisi. Tämän seurauksena sähkön hinnan vuorokausivaihtelut ovat monikymmenkertaisia. Yöllä sähkön hinnat ovat olleet muutamia senttejä ja päivällä lähes euron kilowattitunnilta. Poliitikot ja viranhaltijat ovat laajasti tiedottaneet jopa mahdollisista sähköpulasta johtuvista sähkökatkoista. Lisäksi on voimakkaasti vedottu paitsi yksityistalouksiin, myös yrityksiin energian säästön ja kulutushuipun tasaamisen merkityksestä. Tästä käy esimerkiksi vaikkapa Motivan, Energiaviraston, työ- ja elinkeinoministeriön, valtioneuvoston kanslian, ympäristöministeriön ja Sitran yhdessä lanseeraama Astetta Alemmas -kampanja.

Mammuttihirren ratkaisu

Ratkaisumme ydin on yksinkertaisen laskelman lopputulos. Kallis energian hinta ohjasi työt yölle. Emme nähneet järkeä pitää tuotantomme koneita käynnissä kalleimpana aikana. Ratkaisu tehtiin yhdessä työntekijöiden kanssa ja kompensoimme heille tavanomaisten yölisien päälle lisäpalkkaa. Asiat sovittiin nopeasti ja paikallisesti, ilman minkäänlaista vastakkainasettelua työtekijöiden ja työnantajan välillä. Samaa venettä totesimme soutavamme ja samaan suuntaan.

Yritysten menestyksen eräs keskeinen pilari on hintakilpailukyky. Asiakkailta saatava hinta ei kestä kohtuuttomia ylimääräisiä kulueriä. Laskimme energiahinnan nousun vaikutuksen yksittäisen hirsitalotoimituksen hintaan olevan pahimmillaan jopa yli 3 000 euroa. Näin ollen päätöksemme siirtyä pelkkään yövuoroon oli puhdas win-win -tilanne, jossa ainoa menettäjä on sähkön myyjä. Kaikille muille osapuolille ratkaisu tuottaa.

Toinen keskeinen yritysten menestyksen kulmakivi on muuttuviin tilanteisiin reagointi ja muutosten päämäärätietoinen täytäntöönpano. Hyvätkään ideat eivät ole mitään, jos ne jäävät suunnittelun asteelle pelkäksi sananhelinäksi. Yritykset ja yrittäjät eivät voi jäädä takahuoneeseen odottelemaan ihmettä tapahtuvaksi. Yrittäjän on itse toteutettava ihme yhdessä sidosryhmiensä kanssa.

Hirsituotannon Hundegger -työstökoneita

Tekemäämme päätökseen vaikutti myös valtiovaltamme esittämät voimakkaat vetoomukset kulutushuippujen tasaamiseksi. Ratkaisumme osoittaa, että tällaisia mahdollisuuksia teollisuudestakin löytyy. Uskomme, että esimerkkimme rohkaisemana käytäntö yleistyy muissakin yrityksissä. Päättäjät voisivat myös halutessaan ohjata yrityksiä ratkaisuihin esimerkiksi kompensoimalla yrityksille ja työntekijöille aiheutuneita haittoja. Verovapaa yötyö? Siis laillisesti pimeät palkat! Luultavasti mahdotonta toteuttaa, mutta joka tapauksessa porkkanat ja kepit ovat poliittista valtaa käyttävien hallussa.

Toteamme myös, että Mammuttihirrellä yövuoroihin siirtyminen on toivottavasti väliaikaista ja ennustamme pahimman turbulenssin jälkeen energian päivähintoihinkin kohtuutta. Vuorojen pikainen vaihtelu ei ole työntekijöillekään helppoa ja yötyöhön liittyy useita potentiaalisia inhimillisiä haittatekijöitä.

Miten otsikon pyykinpesu liittyy asiaan?

Mammuttihirsi on voimakkaasti kasvava ja kehittyvä perheyhtiö. Omistajat, veljekset Ilpo ja Hermanni Nylander ovat päivittäisessä toiminnassa mukana ja samassa eturintamassa työntekijöiden kanssa. Energian hinnanoptimointiratkaisua mietittäessä tuli mieleen myös Ilpon ja Hermannin jo edesmennyt, erittäin ahkera ja säästäväinen Aira-äiti. Äiti pyöritti perheen arjen kotona palkkatöiden ohessa, liikennöitsijä -yrittäjänä toimineen Lauri-isän keskittyessä yrityksensä kehittämiseen. Isossa perheessä pyykkikone oli kovassa käytössä ja hyvin usein se kävi halvemman sähkön aikaan yöllä. Äiti pesi pyykit yöllä, pojat tekevät hirret yöllä.

Paljon on kotoa saatu eväitä elämään.

Ilpo Nylander, Yrittäjä

Muun muassa seuraavista linkeistä pääsee uutisiin käsiksi;

Helsingin Sanomat pääkirjoitus

Helsingin Sanomat

Suomen yrittäjät podcast

Suomen yrittäjät

Bloomberg

Taloussanomat

Keskisuomalainen

Kaleva (maksumuurin takana)

YLE Aamu-tv 8.9.2022 (video) osuutemme alkaa noin 5,15 minuutin kohdalta.

YLE Ykkösaamu (radio) osuutemme alkaa noin 28 minuutin kohdalta.

YLE areena (radio)

Yle Uutiset Pohjois-Suomi 30.9.2022 (video) osuutemme alkaa noin 2,30 minuutin kohdalla

Kauppalehti (maksumuurin takana)