Ajankohtaista Asiakastarinat Millintarkkaa suunnittelua

Millintarkkaa suunnittelua

Nuori liminkalaispariskunta on ennättänyt rakennuttaa jo kaksi hirsitaloa. Ensimmäinen nousi ”väärään” paikkaan, liian kauaksi kotikunnan palveluista. Pariskunta ja kaksi alle 10-vuotiasta tytärtä haluavat lähelle Limingan kauppoja ja kouluja.

Uuteen projektiin lähdettiin muutama vuosi sitten vakaalla harkinnalla, jopa sydämen ääniä herkällä korvalla kuunnellen. Uudesta, pitkäaikaisesta kodista haluttiin tarkalleen kaikkien toiveiden mukainen. Millintarkka mittatilauskoti. Tontin löytäminen oli projektin helpoin lenkki. Pariskunnan miehen vanhemmat asuvat aivan Limingan kuntakeskuksen naapurustossa ja heidän naapuritontilla oli aiemmin perheen edellisen sukupolven koti. Kun papan asumus purettiin, vajaan 2000 neliön tontille sopi mainiosti isokin uusi hirsitalo.

Rakentamaan ryhdyttiin viime vuoden kevättalvella ja uusien seinien sisään päästiin asumaan jouluksi. Perhe haluaa asua väljästi. Alkukaavailuissa uuden talon asuinpinta-alaksi ajateltiin maksimissaan 150 neliötä. Saunarakennuksen kanssa neliömääräksi tuli 173. Kolmesta erillisestä rakennuksesta muodostuvan kokonaisuuden kerrosala nousee peräti 231 neliöön. Yhtenäisen katon alla on nyt varsinaisten asuintilojen lisäksi ulkosauna ja talli. Kokonaisuus on komea, kun kaikki tilat sovitettiin yhteen kerrokseen.

Iso osa uusista hirsitaloista on yksilöitä

Usein suunnittelun lähtökohtana on talotehtaan mallistosta valittu kohde ja lopullisissa piirustuksissa on erilaisia piirteitä esikuvasta. Liminkalaisperhe sen sijaan lähti uuden kotinsa rakennus projektiin puhtaalta pöydältä. Perhe halusi talostaan ansioituneen arkkitehtitoimiston uniikin luomuksen. Suunnittelijaksi valittiin pirkanmaalainen Studio Rosberg. Yksityiskohtaisen toivelistan pohjalta arkkitehti otti asiakkaidensa toiveet nopeasti haltuun ja heti ensimmäinen luonnos tarvitsi enää yksityiskohtien hiomista. Liminkalaispariskunnan briiffi sisälsi yksilölliset toiveet sekä talon ulkonäöstä että tilanjaosta. Toiveena oli yksinkertaisen tyylikäs ulkonäkö ja pohjaratkaisu, jossa oleskelutilat ovat erillään makuuhuoneista. Isosta neliömäärästä haluttiin käyttää valtaosa illanviettoihin, ruokailuun ja keittiöaskareisiin. Makuuhuoneisiin katsottiin riittävän kymmenkunta neliötä. Jokaisen kolmen makuuhuoneen tarkka koko on 10,9 neliötä. Oleskelutilat ja keittiö haukkaavat neliöistä 59.

Uudesta kodista haluttiin ehdottomasti moderni ilmeinen, valkoinen hirsitalo. Erillinen saunarakennus ja talli haluttiin yhdistää katolla päärakennukseen. Talo on kokonaisuuden keskellä. Saunan edustalla on terassi, tallin ja talon väliin jää autokatos.

Hirsitalovalmistajien joukosta valittiin Mammuttihirsi, jonka asiakaslähtöinen toimintatapa teki vaikutuksen heti ensimmäisellä yhteydenotolla. Seiniin valittiin perinteinen lamellihirsi 270 millin paksuisena

Talopaketti tuotiin Mammuttihirren Oulun tehtaalta Liminkaan viime vuoden huhtikuussa. Talo kauppaan sisältyi hirsikehikon pystytys. Siitä eteenpäin rakennustyöt hoidettiin pääosin omin voimin. Ja ripeästi hoidettiinkin, sillä koti valmistui syksyn aikana. Perhe muutti siihen viime jouluksi.

Lue koko tarina tästä upeasta kodista Unelmien Hirsitalot III-lehdestä.

Alkuperäinen teksti: Jorma Välimaa

Kuvat: Hans Välimäki