Jänkä Resortin päärakennus on vaativa hirsikohde Lapin matkailun ytimeen

Jänkä Resortin päärakennus toimii koko Lapin matkailukohteeseen sijoittuvan kokonaisuuden sydämenä. Yli 600-neliöinen rakennus kokoaa saman katon alle majoituksen, ravintolan ja ohjelmapalvelut ja asettaa samalla poikkeuksellisia vaatimuksia sekä suunnittelulle että toteutukselle.

Kohde ei ole perinteinen lomarakennus, vaan kansainväliselle asiakaskunnalle suunnattu matkailukeskus, jonka tulee kestää aikaa, käyttöä ja Lapin vaativia olosuhteita. Alusta alkaen oli selvää, että myös rakennusmateriaalin on tuettava tätä tavoitetta.

Lähtökohtana kestävä ja ajaton kokonaisuus Lapin matkailuun

Jänkä Resortin yrittäjä Sampo Kaulaselle päärakennuksen rooli oli selkeä. Sen tuli olla toiminnallinen keskus, mutta samalla rakennus, joka istuu luontevasti Lapin maisemaan ja vastaa kansainvälisten vieraiden odotuksiin.

–Piti saada alkuperäistä rakennuskantaa kunnioittava päärakennus, joka olisi jyhkeä ja massiivinen, Kaulanen kuvaa hankkeen lähtökohtaa.

Hirsirakentaminen oli luonteva valinta ympäristön ja tunnelman kannalta, mutta perinteinen mökkimittakaava ei tullut kyseeseen. Rakennuksen mittasuhteet, tilojen avoimuus ja käyttötarkoitus vaativat hirsirakentamiselta enemmän kuin tavanomaisissa lomakohteissa.

Hirsirakentaminen ilman valmiiden mallien rajoitteita

Hirsitoimittajaksi valikoitui Mammuttihirsi, jonka osaaminen vastasi kohteen vaativuutta. Valinta perustui materiaalin laatuun ja kykyyn toteuttaa suunnitelmat ilman kompromisseja.

–Me päädyimme Mammuttihirteen. Siellä on massiivista, laadukasta tavaraa, ja se sopii oikein hyvin tähän päärakennukseen, Kaulanen toteaa.

Päärakennus toteutettiin täysin arkkitehdin ja asiakkaan suunnitelmien pohjalta ilman valmiita talomalleja. Kaulasen mukaan suunnittelua ei tarvinnut sovittaa ennalta määriteltyihin rajoihin.

–Ei ollut mitään rajoitteita. Arkkitehdin kanssa alettiin piirtämään, toimitettiin kuvat Mammuttihirrelle ja ne tekivät sen mukaan.

Massiivihirsi mahdollisti suuret, avoimet tilat ja korkean aulan, jotka ovat keskeisiä rakennuksen toiminnallisuudelle ja asiakaskokemukselle. Rakenteiden mittakaava ja tekniset ratkaisut suunniteltiin tukemaan tilojen käyttöä ravintolana, kohtaamispaikkana ja resortin keskuksena.

Tiukka aikataulu vaati varmaa kumppania

Rakennushankkeen aikataulu oli poikkeuksellisen tiukka. Työt käynnistyivät toukokuun alussa, ja päärakennuksen tuli valmistua marraskuun alkuun mennessä joulusesongin avaamista varten.

–Meillä oli aika haastava aikataulu: toukokuun alussa aloitettiin rakentamaan ja 7. marraskuuta piti olla valmista. Siinä oli äärimmäisen tarkkaa, että kaikki rakennusvaiheet menevät nappiin kertalaakista, Kaulanen kertoo.

Hankkeen toteutus sujui kokonaisuutena mallikkaasti.

–Täytyy nostaa hattua Mammuttihirren asennusporukalle. Ei ole tarvinnut huudella perään eikä reklamaatioita antaa, Kaulanen sanoo.

Mammuttihirren toimitukset ja asennus etenivät suunnitelmien mukaisesti, mikä mahdollisti hankkeen valmistumisen ajallaan ja ilman ylimääräisiä viivästyksiä.

Sisätiloissa korostuu harkittu kokonaisuus ja luonnollinen ilme

Rakennuksen sisätiloissa näkyy sama harkinta kuin rakenteissa. Sisäseinien hirret on hienovaraisesti värjätty ja käsihiottu kauttaaltaan, jotta pintaan saatiin elävä ja luonnollinen ilme. Materiaalien tuntu ja viimeistely tukevat rakennuksen rauhallista, helposti lähestyttävää tunnelmaa.

–Suunnittelun lähtökohtana oli, että saataisiin lämmin tunnelma, vähän kodinomainen. Vähän kuin tulisit vieraaksi mummolaan tai jonkun toisen kotiin, Kaulanen kertoo.

Tunnelma välittyy selvästi valmiissa rakennuksessa. Korkea aula, suuret avoimet tilat ja näyttävä takka muodostavat rakennuksen visuaalisen ja toiminnallisen ytimen. Tilat on suunniteltu kestämään suuria kävijämääriä, mutta samalla tarjoamaan kutsuva ympäristö.

Ravintola rakennuksen sydämenä

Jänkä Resortin päärakennuksen keskiössä toimii 60-paikkainen ravintola, jonka konseptista vastasi keittiömestari Hans Välimäki. Avoin keittiö ja Chef’s Table -ratkaisu asettivat tilasuunnittelulle erityisiä vaatimuksia, jotka huomioitiin jo rakennuksen rakenteita suunniteltaessa.

Ravintolan sijoittuminen, tilojen avoimuus ja näkyvyys vaikuttivat suoraan hirsirakenteiden mitoitukseen ja kokonaisratkaisuun. Lopputuloksena syntyi kokonaisuus, jossa keittiö, sali ja yleiset tilat toimivat luontevasti yhteen.

Massiivihirsi vaativan matkailukohteen perustana

Jänkä Resortin päärakennus on esimerkki kohteesta, jossa materiaali, mittakaava ja käyttötarkoitus on sovitettu yhteen alusta alkaen. Se osoittaa, että hirsi ei ole pelkästään esteettinen valinta, vaan toimiva ja kestävä ratkaisu myös suurissa ja aikataulultaan vaativissa matkailukohteissa.

Mammuttihirsi toimi hankkeessa kumppanina, jonka osaaminen mahdollisti suunnitelmien toteuttamisen sellaisina kuin ne alun perin oli tarkoitettu, ilman kompromisseja rakenteiden, tilojen tai aikataulun suhteen.

Katso Jänkä Resortin ja Sampon koko video

Villa Mäntykallio

”Rakentakaa Mammuttihirsitalo.”

Räätälöity Mammuttihirsitalo 182 m2, Mikkeli

Villa Mäntykallion tarina on tarina kokeneen rakentajapariskunnan, Emman ja Villen, ensimmäisestä hirsitalosta ja siitä, miten joskus kohtalo johdattaa sinut takaisin juurillesi järkkymättömän levolliseen hirsikotiin.

Yksilölliset toiveet suunnittelun lähtökohtana

Ville on rakentanut useamman kodin ennen Mäntykalliota. Tällä kertaa päätös oli selkeä: haluttiin massiivitalo – ja hirrestä. Hirsitaloasuminen kiinnosti, vaikka siitä ei ollut omaa kokemusta. Talon suunnittelu oli helppoa, koska Villellä ja Emmalla oli vahva näkemys siitä, millainen koti heidän perheelleen sopii. Avaruus, suuret ikkunat ja rauhallinen tunnelma olivat lähtökohtia, ei neuvottelun aiheita.

”Kaikki oli meille jo selvää, että mitä halutaan: avaruutta, massiivisuutta, luonto näkyy joka suunnasta. Olen tehnyt kaksi täysin kivitaloa ja sitten pitkästä tavarasta ja pakettitaloja ja muuta. Nyt sitten haluttiin massiivinen rakenne ja päätettiin, että tehdään hirrestä se.”

Painumattomuus ja luotettavuus ratkaisi

Talotoimittajaa valittaessa Mammuttihirren toimintatapa ja painumattoman hirren ratkaisut vakuuttivat. Lopullinen päätös varmistui keskustellessa Mammuttihirren kanssa – asiat hoidettiin kunnolla ja yhdessä.

”Painumattomuus ja tapa, miten kaikki käytiin läpi, teki kyllä vaikutuksen.”

Mammutti ei potkinut päähän – kaikki muu kyllä

Rakennusaika sattui haastavaan talveen. Sääolosuhteet vaihtelivat rajusti: yhden päivän aikana saattoi olla suojakeliä, vesisadetta, lunta ja pakkasta. Silti kaikki meni Mammutin osalta kuten piti. Asiakaspalvelu erottui erityisenä valopilkkuna rakentajan arjessa.

”Asiakaspalvelija oli paras mitä olen ikinä kohdannut missään. Jos jotain piti selvittää tai hoitaa, niin hän hoiti kyllä hommansa. Ja aikataulut piti kaikki, mitä sovittiin – ei tarvinnut mistään vängätä.”

Kodinrakentamisessa kaikkea ei voi katsoa vain teknologian näkökulmasta

Ville ja Emma tekivät tietoisen päätöksen, jossa ratkaisevaa oli kokonaisuus – hirren tuoma tunnelma, luonnollisuus ja asumismukavuus painoivat vaakakupissa enemmän kuin yksittäiset kilowattitunnit. Lisäksi hirsi toimii luonnollisena hiilinieluna – se sitoo hiiltä itseensä koko elinkaarensa ajan, mikä tekee siitä kestävän valinnan rakentajalle, joka ajattelee myös tulevia sukupolvia.

”Tiedettiin kyllä, että hirsi ei ole se kaikista energiatehokkain ratkaisu, mutta sitten taas ne muut ominaisuudet ovat niin paljon enemmän, että kaikkea ei voi katsoa kilowattitunneissa.”

Rauhallisuus, akustiikka ja viimeistellyt materiaalit tekevät Villa Mäntykalliosta paikan, jossa on hyvä olla. Kodin jokainen tila on suunniteltu huolella, juuri omalle perheelle sopivaksi.

”Vaikka lasten kanssa arki on täynnä tohinaa, täällä on aina rauhallinen olo.”

”Rakentakaa Mammuttihirsitalo.”

Muutto Mammuttihirsitaloon tuntui oikealta heti ensimmäisestä hetkestä. Koti toi rauhan tunnetta ja sellaista tunnelmaa, mitä Ville ja Emma eivät olleet aiemmin kokeneet. Yksi suurimmista positiivisista yllätyksistä hirsitalossa on ollut sen akustiikka ja hyvä sisäilma – talossa ei ole lainkaan kaikua, ja ulkopuolelta tulevat äänet pysyvät tehokkaasti poissa.

”Missään aikaisemmassa talossa ei ole tullut sellaista tiettyä rauhaa tai tunnelmaa… kyllä se akustiikka ja kaikki, niin kyllä sanoisin, että seuraavakin talo, jos joskus vielä rakennetaan, on varmaan hirsitalo.”

Mikä Mammutti? Villa Mäntykallio

Moderni, avara ja ylellisen yksilöllinen koti.

Villa Mäntykallio yhdistää selkeät pohjapiirustuksen ja käytännölliset tilaratkaisut kahdessa kerroksessa. Kodin sydän on avara keittiö-ruokailutila, joka jatkuu saumattomasti olohuoneeseen ja edelleen suurelle, katetulle terassille. Ensimmäisestä kerroksesta löytyy myös yksi makuuhuone ja arjen toimintoihin varatut tilat kuten arkieteinen ja kylpyhuone pukeutumistiloineen.

Toisessa kerroksessa on neljä rauhallista makuuhuonetta, kodinhoitohuone ja päämakuuhuoneen yhteydessä tilava vaatehuone. Yläkerran parvekkeelta avautuu näkymä suoraan mäntykalliolle – täydellinen paikka rauhoittumiselle päivän päätteeksi.

Tämän kodin suunnittelussa ei ole hukkaneliöitä – vain toimivia ratkaisuja ja reilusti tilaa elämälle.

TEKNISET TIEDOT

Kerrokset 2 Huoneistoala 163 M² Kerrosala 182 M²

Hirsikoti vei takaisin juurille

Kuten monelle rakentajalle, tontin löytyminen oli monella tapaa sattumien summa myös Villelle ja Emmalle. Vasta rakentamisen jälkeen kävi ilmi kiinnostava ja henkilökohtainen yksityiskohta: tontilla on ollut Villen mummon syntymäkoti. Mökkireissuille lähteminen ei enää tunnu yhtä tärkeältä kuin ennen – ja paluu tuntuu erityisen hyvältä.

”Aina on ollut ihana lähteä mökille tai veneelle, mutta uudesta kodista lähteminen tuntui erilaiselle. Joka kerta reissusta palatessa ihmettelemme, kuinka upea koti meillä onkaan. Ja uuden hirsikodin tuoksu, jonka haistaa aina kun on hetken ollut poissa. ”

Ehkä se on sattumaa, ehkä jotain syvempää – mutta yksi asia yhdistää monia Mammuttihirsitalon rakentajia: sieltä ei enää halua lähteä pois.

Lataa inspiraatiota

Kolme Unelmien Hirsitalot -lehteä täynnä unelmointiin innostavaa inspiraatiota.  Julkaisuista löydät 100 sivua asiakastarinoita ja hirsitalokotien kauniita sisustuksia. Tutustu muun muassa näihin upeisiin hirsitalokoteihin:

✔️ Tunnelmallisen joulukodin valkoisessa hirsitalossa 

✔️ Pohjoisen tunnelmaa henkivä paritalokoti Espoossa

✔️ Moderni lomakotitalo luonnonhelmassa lähellä laskettelurinteitä